VILLE SUOPAJÄRVI – Maisemakuvia somesta [hvlina-014]

Ville A.E. Suopajärvi on vähän kuin taidekouluun mennyt serkku, joka kuuli Ville Leinosen Raastinlauluja-albumin ns. ”herkässä iässä”, ja jäi sille tielle. Tämän lisäksi hän on saattanut katsoa paljon animea ja kauhuleffoja, ja ehkä tehnyt myös ystävineen tai yksin puoliääneen supatettuja radiokuunnelmia yöaikaan. Jos Ville Suopajärvi pitäisi keksiä, niin hänen hahmonsa tekisi suunnilleen näitä juttuja.

Onneksi Ville Suopajärveä ei tarvitse keksiä. Onneksi hän on jo.

Maisemakuvia somesta on Ville Suopajärven aika mones albumi, mutta Hulinalle hän on tuore kiinnitys. Albumi kuulostaa suunnilleen siltä kuin kansikuvansakin: kappaleet ovat kuin näyttöpäätteen valossa tehtyjä, pizzalaatikoihin luonnosteltuja äänipäiväkirjamerkintöjä, ja niitä onkin kertynyt. Varhaisimmat äänet on luotu jo kymmenen vuotta sitten.

Öisen flanöörin maisemamaalauksessa kuljetaan Tortoise-kitaroiden (valkea) ja Faarao Pirttikangas -sitaattien kautta (Sotalaulu), Huerco S:n pysähtyneeseen elektroon (Keskiyön vihellys) sekä Boards of Canadan ja Martin Herterichin Psalmin liplatuksiin (Märthalle). Albumi on kenties jonkinlainen tyylillinen jatke viime vuonna ilmestyneelle Sängyn ja lattian välinen loputon pudotus -kasetille, vaikkei Ville tällä kertaa Puiset heilat -alter-egonsa alla häärikään.

Näitä alter-egojahan sitten riittää. Puisten heilojen lisäksi mainetta on kertynyt ainakin Hepolöysälle. Lisäksi Ville vaikuttaa toverinsa Jukka Hervan kanssa Vindi Karlos -duossa. Molemmat ovat alun perin lähteneet maailmalle Rovaniemellä vuonna 2001 perustetusta Riukupastori!sta. Paljoon on Ville ehtinyt.

Maisemakuvia somesta -albumilla lauletaan muutamaan otteeseen yöastioista. Olkoon tämä siis taustamusiikkia öisille käymälävisiiteille. Niihin meistä jokainen osannee samaistua.

Musiikki, sanat ja kuvat: Ville Suopajärvi
Nauhoitettu ja äänitetty Rovaniemellä, Marrasjärvellä, Torniossa, Turussa, Jyväskylässä ja Korpilahdella 2007-2017.

Masterointi: Henkka Kyllönen