HERRASEURASSA BEAT – Beatin lahja [hvlina-012]

Beatin lahja on pitkän uran kotimaisen beat-musiikin ykkösketjussa tehneen Herraseurassa Beatin debyyttialbumi. Onkin oikeastaan hyvä, ettei duo ole tätä ennen ennättänyt julkaisupuuhiin. Nämä laulut ovat keränneet ajan kanssa itseensä tunteen paloa ja sitä kuuluisaa elämänmakuisuutta.

Mitä muuta Beatin lahja olisikaan, kuin kaurismäkeläistä antisankaridraamaa? Se on näyttämö, jossa hiukset kammataan vahalla taakse, puunatut kengät heijastavat himmeää hehkulampun kajoa, ja kirkasta alkoholia tai keskiolutta nautitaan hymyttömästi herraseuran hiljaisuudessa Annelin odottaessa kotonaan halpahallin hameessa. Sikäli kun Annelia tuo rooli vähääkään kiinnostaisi. Ainakin tämän kaksikon Annelit tuntuvat kerrasta toiseen karkaavan muualle, oli syynä sitten oma juomarius tai kilpaileva rytmiorkesteri Nuori Hannes & Pastori. Hämmentävä loppukaneetti onkin, kun vierestä herää aamulla naarasvuohi. Mitä täällä tapahtuu? Olisiko anoppi ollut sittenkin parempi vaihtoehto?

Kuten kaikki kulkemaan luodut beat-muusikot, eivät myöskään Herraseurassa Beatin herrat tunnu vastoinkäymisistä lannistuvan. Kunhan bassorumpunakin toimivassa matkalaukussa kulkevat vispilöiden lisäksi puhdas kauluspaita, purkillinen kenkälankkia sekä lasipullollinen väkevää, riittää, että Matkahuolto vie eteenpäin.

Herraseurassa Beat:

V. Haliseva: laulu ja kitara
Aku-Pekka A. Kurjenniemi: rummut ja symbaalit

Beatin ystävät:

Tero Teeri: kontrabasso ja mandoliini
Pattisburg-Diu: sähkökitara

Musiikki ja sanat: Herraseurassa Beat
Äänitys ja miksaus: Teemu Kiiskilä
Levy-yhtiön moguli: Mikael Mattila

BRASSSECTION – Kaikki uuniin [hvlina-011]

BRASSSECTION on Hulinan kaupallisin kiinnitys, levy-yhtiömme vastine Teflon Brothersille. Kaikki uuniin on sen debyyttialbumi.

Kaikki uuniin on normcore-poppia valoisasta tulevaisuudesta, joka on jo takanapäin, kommentoiden juuri Sinun hirvittävän absurdia ja nihilististä arkeasi, johon olet tuomittu loppuiäksesi.

Kaikki uuniin on viimeisen päälle räätälöity ääniraita soitettavaksi harmaassa perheautossa tehdylle viikonloppuretkelle, joka suuntautuu esikaupunkiomakotitalosta kehäteitä pitkin johonkin maamme lukuisista automarketeista.

Kaikki uuniin on albumi, jonka tulisi löytyä jokaisen osuuskauppa-automarketin suunnilleen yhden hyllykäytävän mittaisen ääniteosaston päästä, erikseen sille räätälöidystä, pahvisesta telineestä. Siitä tulisi saada etukortilla kanta-asiakasalennusta. Kannattaa siis liittyä avainasiakkaaksi nyt!

Kaikki uuniin on musiikillinen representaatio rehellisestä kansanluonteesta. Osoitus siitä samasta vankkumattomasta uskosta ja jääpäisestä luotosta, jolla sotkamolainen kaivosyhtiö saadaan jaloilleen, hämeenlinnalainen autokauppa kukoistamaan ja vantaalainen dinosauruspuisto ennennäkemättömäksi turistirysäksi. Albumi sisältää kertomuksia heistä, jotka reissaavat pitkiäkin matkoja ilmaisen kahvin ja pullan, ämpärin tai edullisten avajaistarjousten vuoksi, ja heistä, jotka jääräpäisesti osallistuvat sosiaalisessa mediassa jokaiseen arvontaan kaikkien jakajien kesken.

Kaikki uuniin on Suomi vuonna 2016. Tai 2006. Tai 1996. Onko mikään muuttunut?

PS. BRASSSECTION keikkailee tulevana keväänä kaikissa ämpärijonoissa kautta maan!

HULINAFEST I 20.4.2016

Klikkaile tästä Facebook-tapahtumaan, ellet halua lukea kaikkea tiedonnälkääsi tästä näin:

Vaihtoehtokulttuuriyhdistys Hulina ympyriäisenä esittää: ensimmäinen Hulinafest on tosiasia! Koska Kokkolassa ei kertakaikkiaan ole kylliksi erikoismusiikin tapahtumia, on keskelle kevättä osuva yksipäiväinen iltafestivaali sangen sallittu ja terveellinen lisäaine paikalliseen kulttuuritarjontaan, sopivasti Talviharmonikan ja kaikenkarvaisten kesäjamboreiden väliin. Me järjestäjät olemme ainakin sitä mieltä, ja toivomme että muutkin kuin sukulaisemme ja perheenjäsenemme yhtyvät näkemykseen.

Hommahan menee näin: illan aluksi, klo 19 alkaen Keski-Pohjanmaan konservatoriolla nähdään modernimpaa klassista ja elektroakustista tarjontaa esittelevä matinea, sarja pieniä spektaakkeleita. Paikallinen hanurilegenda Julia Hansson tykittelee hanurilla, Antto Tunkkari ja Pauli Pappinen satsaavat mataliin akustisiin taajuuksiin sellolla ja kontrabassolla ja Jessica Riippa johtaa Vatåvitå-kuoron teoksen Så har jag hört. Luvassa myös stryr0xin ambientia, Keke Lammassaaren tangoa ja Rosa Latvan soolotykitys!

Iltahulinat alkavat Corner’s Pubissa klo 21. Paikallista osaamista edustavat minimalistinen teknoduo Biocoenosis sekä kuulemma kertaalleen jo hajonnut, puhutun sanan huminaviulutrio IRB. Ulkopaikkakuntalaista osaamista tuovat jyväskyläläinen yhden naisen power electronics -spektaakkeli Paranoidat sekä tamperelainen suhinaa ja trendimetallia akselilla Göteborg-Portland soittava Dømkirke. Ja onhan meillä vieraita ihan pää-Helsingistäkin, nimittäin illan pääesiintyjänä on avantgardistista elektro-folkia taiteileva Suvi Oskalan, Oskari Lehtosen ja Teemu Korpipään SO III!

Hulina on vuonna 2014 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii myös levy-yhtiönä.

Hulinafestin iltaohjelma järjestetään yhteistyössä Truba ry:n kanssa.

Iltaohjelman liput 8/5€ ja se on sitten K-18.

Tapahtuman yhteistyökumppaneita ovat Truba ry, Keski-Pohjanmaan konservatorio, Centria ammattikorkeakoulu, Kokkolan kaupunki ja Hotel Seurahuone.

Jannen Hengentuotteet – Panssarikala [hvlina-010]

Panssarikala (Ostracodermi) on yleisnimitys noin 450 miljoonaa vuotta sitten eläneille leuattomille alkukaloille, joita suojasi panssari. Esihistoriallisia eliöitä on toisinaan tavattu kutsua ”alkeellisiksi” tai ”primitiivisiksi”, ikään kuin ne olisivat jotenkin vähempiarvoisia tai vähemmän kehittyneitä, kuin se luomakunta, joka esimerkiksi vuonna 2016 kansoittaa Tellusta. Tämä kertoo vain nykyhetken itsekyydestä – halustamme ajatella, että juuri tämä hetki historiasta on se kaikkein mieluisin ja kehittynein, ja että kaikki tätä hetkeä edeltänyt on ollut vain eräänlaista valmistautumista.

Miksi on näin? Eihän ajalla tai historialla ole mitään lineaarista janaa. Vain ihminen on kyllin turhamainen kuvittelemaan toisin. Oikeastaan hän on niin ehdollistunut, ettei edes voi ajatella elämäänsä muulla tavoin. Hänen on pakko jäsentää tapahtunutta luetteloimalla se kaikenlaisiin kalentereihin ja muihin aikakauskirjoituksiin. Myös musiikkialbumi on yksi ilmentymä tästä harhasta.

Ihminen on sentään tieteellisillä ponnisteluillaan päätynyt osoittamaan, että ajan virta on yksisuuntainen. Toki näiden ponnistelujen ohessa hän on myös onnistunut luomaan teoreettisia malleja, jotka voisivat mahdollistaa aikamatkailun niin eteen- kuin taaksepäinkin, mutta toistaiseksi ihmiselämä on sidottu yhteen lineaariseen ajanjaksoon, jossa peruutusvaihdetta ei ole.

Tämän levyn kannessa matkataan menneisyyteen. Siinä lauluntekijä makaa sadan markan seteleiden peittämänä, kuin panssarin alla. Rahaa On Ja Se Näkyy. Levy päättyy kappaleeseen Halki ajan. Valhettelija on sellainen ihminen, joka ei joskus ikävöi menneisyyttä.

”Enää ei ole panssarikaloja eikä sadan markan seteleitä”, Janne summaa levynsä nimen merkityksen.

Säveltänyt, sanoittanut, sovittanut, miksannut, äänittänyt ja soittanut Janne Lämsä.

Kiitokset masteroinnista Ilkka Hänniselle. Ja kiitokset Jukka Ahoselle 1. raidan välisoolosta ja raidan 8. soolomausteista. 

Arkistosta löytynyt valokuva otettu Vanajan kylällä 90-luvulla.

Kannet: Joona L.

Hulinan joulukalenteri 2016

Hulinan perustamisesta asti olemme joka vuosi järjestäneet joulukalenterin maailman parhaasta aiemmin julkaisemattomasta musiikista. Tämä on siis järjestyksessä kalentereista toinen. Lisäksi olemme niin edellä aikaamme, että tälläkin kerralla julkaisemme jo tulevan vuoden kalenterin. Siksi se on paras.

Tethering – Austerity of Sound [hvlina-000]

On kiinnostavaa venyttää puolen minuutin nostatus kymmeneen minuuttiin, koska sen luonne muuttuu aika-akselin pidentyessä. Se on musiikin vastine sammakolle kuumenevassa vedessä.

Tämä on tutkielma hitaudesta pyrkimättä minimalismiin.

Tämä on puhdas katarttinen matka keskelle tapahtumattomuutta, joka on koristautunut loputtomilla pienillä näennäisen satunnaisilla, todennäköisyysverhon peittelemillä äänikentillä. Täten se edustaa käsitteellistä muotoa tyhjiöstä, jonka kaikessa olemattomuudessa lepää siellä täällä vilkkuvien virtuaalipartikkelien meri. Pimeys on valoa täynnä.

Tämä on yksi kappale. 60 minuuttia musiikkia joka kodin rattoisaan zen-hetkeen.

Ambientia, kenttä-äänityksiä, esineiden epämääräistä hakkaamista ja hinkkaamista, puhuva pää lukemassa Linuxin kernelin lähdekoodia, tuhannella eri tavalla tuotettua synteettistä äänimattoa, pölynimurin imuputken läpi nauhoitettua kiertoääntä, peukalopianoja, rahisevia neuvostoliittolaisten vinyylilevyjen mykkiä raitoja sekä ajoittain iloisesti pilkahtelevaa harsh noisea.

Tämä on uusintajulkaisu ajalta ennen Hulinaa. Sen paloista kokosi Ilkka. Kannen piirsi Tomas Jakobsson.

Jannen Hengentuotteet – Unien taa [hvlina-008]

Elämän ja kuoleman absurdi – lähikuvassa JANNEN HENGENTUOTTEET

Teksti ja kuvat: Mikael Mattila

janneboi1

Kohtasimme ensi kertaa kuortanelaisella pihatiellä.

Olimme pukeutuneet juhlavasti. Horisontissa iltahämyä valmistelevat, harmaantuvat pilvet kohtasivat hopeanvihreän klorofyllin. Tuulimylly seisoi hievahtamatta ja kellotornista näki kauas. Hän oli juuri esittänyt juhlasalissa juhlalaulun, joka oli omistettu hänen veljelleen ja tämän vaimolle, serkulleni. Heidät oli tuolloin vihitty.

Tai no. Oikeastaan hän ei esittänyt tuota juhlalaulua, vaan se soitettiin äänitteeltä. Ymmärsin pian, että se kuului hänen esteettiseen linjaansa. Vaikutuin. Kappale toi mieleeni Rätön ja Lehtisalon, mikä ei yllättänyt. Olin kuullut hänestä jo aiemmin. ”Sekin tykkää noista porilaisista jutuista, sun pitää joskus tavata se”, sain kuulla lähisukulaisilta.

No, tapasimme. Kun tapasimme toisen kerran, hän ojensi käteeni levyn nimeltä In Our Art. Esittäjäksi oli merkitty Jannen Hengentuotteet. Sitä kuunnellessani mielessäni kävivät Rätön ja Lehtisalon ja muiden Pori-assosiaatioiden lisäksi esimerkiksi Markku Peltola, Karkkiautomaatti ja välillä Ristokin.

Sakeat fuzz-tutkielmat ja sydäntäsärkevä naivismipop ja muut musiikkitiedottajien banalisoimat vertauskuvat olivat levyllä sellaisessa tasapainossa, että saatoin kokea 2010-lukulaisen musiikkilöytöretkeilijän intoa: mitä tämä on, mistä tämä on tullut, miksei kukaan tiedä tästä. Jannen visiot tekivät aika monen muun tämän hetken kotimaisen lauluntekijän kyhäelmät entistäkin turhemmiksi. In Our Art oli suunnattoman hienoa musiikkia. Ja on nykyäänkin.

Soiton muistelua

Jos väittäisin kaiken alkaneen Pieksämäeltä, olisin väärässä.

”En ole itse asiassa Pieksämäen kaupungista, vaan sen Maalaiskunnasta, Vanajalta. Ihan metästä siis. Siellä oli yksi kauppa, mutta se lakkautettiin. Käytiin sitten ostoksilla 30 kilometrin päässä Pieksämäen keskustassa. Oli Vanajalla kesällä aivan mukavaa, mutta talvisin synkkää. Pimeyttä pimeyden jälkeen.”

Istumme Jannen kanssa tamperelaisessa yksiössä tammikuussa 2015. Perjantai-illan asetelma on ahdistavan tavanomainen: olutta on ja rokkijytä soi. Pientä variaatiota tuovat läppärin sinertävässä loisteessa elehtivät pikselöityneet hahmot. Skypeyhteys kokkolalaiseen kerrostalokaksioon on matalaresoluutioinen mutta vakaa. 306 kilometrin päässä (ainakin jos luottaa Google Mapsin laskemaan lyhyimpään yhteyteen) istuvan studioyleisön kysymykset antavat vielä odottaa itseään. Ensin Janne kertoo, miksi hän ylipäätään halusi soittaa.

”Ensimmäiset musiikkimuistot on sieltä Vanajalta… Kaksoisveljet hankkivat sinne rummut. Minäkin soittelin niitä siinä väliin, kun kerkesin. Omasta mielestäni ainakin soitin ihan hyvin, jotain Children of Bodomin juttuja yritin opetella. Sitten kun koulussa oli näitä kaikenlaisia kevätjuhlia sun muita joulujuhlia, niin niissä soitin joitain pahvirumpuja. Kun eihän siellä maalaiskoulussa ollut oikeisiin varaa!”

Musiikkitouhut alkoivat perisuomalaisesti niin sanotulla heavy metal -musiikilla.

”Metallica ja Children of Bodom oli kovia! Nykyään en ole kuunnellut kumpaakaan yhtään. Ehkä tämä johtui siitä, että kaksoisveljillä oli tuohon aikaan hevimeiningit menossa, ja itsekin innostuin niistä sitten. Eminemistä tykkäsin myös, vaikka se ei liitykään rumpujuttuihin.”

Jaan Eminem-menneisyyden. Sain The Marshall Mathers LP:n 10-vuotislahjaksi, ja olen sittemmin ihmetellyt, miksi. Eminemin väkivaltaiset ja synkät tekstit eivät suoranaisesti ole 10-vuotiaalle soveltuvia. No, on siellä The Real Slim Shady. Sitä kuuntelin eniten, koska se oli silloin hassu biisi.

Ensimmäisen laulunsa Janne teki 16-vuotiaana. Se jäi pöytälaatikkoon, koska ”se on niin nolo ja paska kappale.” Lauluntekijäksi ryhtymiselle ei ollut mitään erityistä syytä.

”Puolivahingossa lähinnä keksin, että voisi soittaa omiakin sointukiertoja, ja laulaa niiden päälle. Joillekin kaseteille äänitin Leevi & the Leavings -covereita. Nekin kasetit löytyvät jostain, mutta ei niitä jumalauta uskalla kuunnella. Tai ehkä joskus. Mutta ei nyt.”

Leevi & the Leavings ei esiinny tässä yhteydessä sattumalta. Olen huomannut Jannen teksteissä yhteyksiä Gösta Sundqvistin tragikoomisuuteen, mutta yhteydet ovat onneksi täysin eri tasolla kuin muuan espoolaisella rautakauppiaalla, jonka nimeä en sopimusteknisistä syistä mainitse tässä.

”Kun tein ekoja biisejä, niin silloin oli tosi kova Gösta-psykoosi päällä. Sitten tuli 17-vuotiaana Juice ja nämä muut suomalaisen musiikin perushienot miehet. Tosin Hectoria en ole sen kummemmin kuunnellut… Tosin no nyt tajusin että onhan se hirveää paskaa sanoa jossain haastattelussa että ’Gösta ja Juice on niinku mun innoittajiani…’ Ei jumalauta. Mutta tämä pässi väittää tämmöistä kuitenkin.”

Suomirockin Mount Rushmoren lisäksi Janne viehättyi samoihin aikoihin myös progesta.

”Ostin Jethro Tullin Living in the Pastin Tampereen Bonuskirppikseltä. Olin kuullut muutaman kappaleen aiemmin, ja mietin että tuonhan voisi ostaa. Kuuntelin sitten vanhempien vinyylisoittimella sitä, ja innostuin kovasti. Yritin soittaa niitä huilumelodioita nokkahuilulla. 17-vuotiaana kesätyörahoilla ostinkin sitten poikkihuilun! Olin raksahommissa ja tienasin aika hyvinkin… Laulava talonmies… Eiku laulava raksamies! Raksamiehestä muusikoksi… Eiku raksamiehestä itsemurhayksiössä ryyppääväksi dekadenttimulkuksi!!!”

janneboi4

Raksamiehestä levylaulajaksi

Aktiivista bänditoimintaa Janne ei ole koskaan aikaisemmin harrastanut. Vantaalla asuessaan hän soitteli veljensä ja muutaman kaverinsa kanssa yhteisellä treenikämpällä, mutta ”hauskanpidon vuoksi. Totta kai kaiken soiton pitää lähteä hauskanpidosta, mutta pitäähän bänditoiminnan johonkin tähdätä.”

Vuonna 2010 Janne oli tehnyt biisejä jo levyllisen verran. Syntyi Koira koillisesta Siperiasta.

”En ole sittemmin ollut siihen tyytyväinen. Olenkin ajatellut tehdä siitä uuden version, jolla olisi vanhoista biiseistä uusia versioita ja muutamia ihan uusia. Sellainen Koira koillisesta Siperiasta 1&2.

Alkuperäisen ”KKS”:n kannessa on puoli-ironista t-paitakommarikuvastoa. On sirppiä ja vasaraa ja pseudokyrillisiä kirjaimia.

”Tää on tämmöinen punikkilevy! Se oli sitä sekavaa aikaa… Mutta enemmän käytin vain sitä estetiikkaa, en aatetta…”

Poliittisesti aktiiviseksi Janne ei itseään määrittele, tai ainakaan musiikissa hän ei halua tuoda politiikkaa esille. Vaaleissa hän on silti äänestänyt.

KKS:n lopussa on levyn ehkä merkityksellisin kappale. Sen innoittajana on ollut sukupolvikokemuksellinen Pikku Kakkosen ”Varokaa heikkoa jäätä” -animaatio.

”Se on ollut aina kova juttu. Se biisi sävellyksenä ja muutenkin animaationa se on ihan huikea. Siinä on helvetin hyytävä ja outo tunnelma. Tietenkin pienenä se aina pelotti, mutta myöhemmin siihen tunnelmaan pääsi sisään ja sen hienouden ymmärsi. Siinä kiehtoo jokin pelonsekainen, selittämätön juttu. Ehkä siinä ymmärtää jotain lapsuuden pelokasta tunnelmaa kun sitä näin aikuisena katsoo. Ymmärtää sen hienouden jotenkin kokonaisvaltaisesti.”

Näin.

Koiraa koillisesta Siperiasta seurasi vuonna 2012 ilmestynyt In Our Art. Siihen Janne oli itsekin tyytyväinen, ja siitä eteenpäin Jannen Hengentuotteiden soundia ovat määrittäneet enemmän tai vähemmän porirock-vaikutteet. Tämän tekijä itsekin myöntää.

”Onhan Circle nyt parasta!!! Olen diggaillut bändiä siitä lähtien, kun näin ne vuonna 2010 Porin teatterissa. Tosin sekin juontuu bändiin nimeltä Teemu Elon Puhuvat Eläimet. Ne soittivat samassa tapahtumassa, ja menin sinne ensisijaisesti niitä katsomaan. Porissa asuva veljeni Teemu tuntee kaimansa Elon, ja hän vinkkasi bändistä minulle. Tykästyin, ja tykkään edelleen, mutta Circle teki vielä suuremman vaikutuksen.”

Tässä vaiheessa lienee tarpeellista mainita, että Jannen Hengentuotteet on yhtä kuin Janne itse. Vain kansiestetiikassa avustusta on tullut hänen veljeltään Joonalta (sama, jolle hän häälaulunsa omisti), mutta muutoin musiikkiprojekti on ollut silkkaa solipsismia. Toimintatapa syntyi olosuhteiden pakosta.

”Rupesin tekemään musaa lähinnä siinä vaiheessa elämää, kun ei ollut mitään muutakaan tekemistä. Ei ollut kovinkaan montaa kaveria, joiden kanssa olisi voinut soitella… Se intohimo kohdistui sitten enemmäkin siihen omaan maailmaan, jonka halusin musiikillani luoda. Onpas kliseistä…”

In Our Artin jälkeen ilmestyi Hankiainen 1966. Se ei ollut edeltäjänsä kaltainen – pitkä ja rönsyävä, vaan pienempi ja pelkistetympi. Soundi oli tuttu, mutta tummempi. Laulujakin oli vähemmän, mutta ne olivat synkempiä. Tai ainakin levyn avaava Kömpelö. Siinä lauletaan yksinäisyydestä ja nihilismistä. Loppupuolen Hihheissä on myös jotenkin psykoottinen pohjavire. Lauluissa kuuluu mainittu Risto-vaikute.

”Ehkä olen näillä uudemmilla levyillä halunnut sanoa joitakin olennaisia juttuja, joita olen aina halunnut sanoa. Elämän synkempiä puolia, ja käsitellyt niitä sitten jonkun absurdin näkökulman kautta. Kuolemanpelko on myös yksi asia, joka on vaikuttanut tekemisiin pitkään. Oikeastaan se on vain vahvistunut aikojen saatossa, kun on miettinyt vain enemmän sitä absurdiutta, että esimerkiksi tätäkään haastattelua ei ole enää silloin olemassa minulle, kun olen kuollut. Sellainen outo ajatus, jota on hakenut levyihin…”

beatjanne8

Kuolemanpelkoa, yksinäisyyttä, traumoja

Olemme avanneet seuraavat oluet. Puhe on siirtynyt Jannen tuoreimpaan Hengentuotteeseen, Unien taa -albumiin. Sillä tuonpuoleisen tematiikka näkyy jo levynkannessa. Julistavassa kannessa näkyy otos Jannen isoukin hautajaisista.

”Se kuva taitaa olla 50-luvun alusta. Sen verran sitä on kuitenkin blurrattu ja rajattu, ettei siitä ihan heti saa selvää, eikä tarvitsekaan. Kansi ei varmaan edes selviä sellaiselle kuulijalle, joka ei tiedä mistä on kysymys. Voi sitten vasta kuuntelun jälkeen ymmärtää, mitä siinä tapahtuu.”

”Kuva on tarkoituksellakin vähän shokeeraava. Olen ajatellut, että ihmiset ovat vähän vieraantuneita kuolemasta ja sen luonnollisuudesta, että kansi on ehkä samalla sellainen herättelevä kannanotto, että me kuollaan vittu kaikki kuitenkin!!! Kuoleminenhan on oikeastaan maailman helpoin asia: sen kuin kuolee pois. Kaikki muu on paljon vaikeampaa. Mutta kuoleminen on liiankin helppoa, koska voihan elämä antaa kaikkea kivaa ennen sitä. Mutta ei se loppujen lopuksi ole oleellista, että että onko millään mitään väliä… Vähän nihilistinen ajatus tosin… Mutta mitä muka oli ennen syntymää? En muista 60-luvusta mitään, se oli helppoa aikaa. On tosi absurdi ajatus edes syntyä tänne: voisi ajatella, että mehän ollaan kuolleina paljon pitempään. Mutta onko se sitten sama paikka, josta me tullaan ja johon me mennään?”

Kuoleman lisäksi Unien taa viittaa tekijänsä lapsuuteen. Lapsuus on tavanomaisesti kuolemasta kaikkein kauimpana. Onko vastakkainasettelu tarkoituksellista?

”No ei ehkä… Lapsuudessani on yksinkertaisesti kertomisen arvoisia tarinoita. Toki ne on väritettyjä, mutta pohja on totuudessa. Paljon voimakkaita juttuja, joista en ole vielä edes laulanut. Väkeviä tunteita, ehkä jopa traumoja? Ainakin kouluajoilta, ala- ja yläasteelta. Vaikka no yläaste oli neutraalia aikaa. Pelkkää yksinäisyyttä. Ehkä valittuakin, koska en halunnut ottaa riskejä ja joutua uudelleen kiusatuksi. Halusin vain olla yksin ja näkymätön. Siitäkin on jo yllättävän pitkä aika…”

Aika on tuonut myös perspektiiviä.

”Tietenkin sitä on vanhempana miettinyt, että miksi helvetissä tuollaista on tarvinnut kärsiä ja pitänyt olla niin jäässä… Muutenkin kaikki ne muut tunteet ovat tulleet myöhemmin, ja niitä sellaisia ’normaaleja’ näihin asioihin liittyneitä vihantunteita on pystynyt ainakin jotenkin käsittelemään.”

Kerouac, Waltari ja Aalto

(Ei tässä kyllä Aaltoa mainita, mutta tulipahan muuten vaan kiva intertekstuaalinen viittaus.)

Unien taan takakannessa on sitaatti kirjailija Mika Waltarilta. Hänet Janne nostaa itselleen tärkeimmäksi kirjailijaksi.

”Onhan se antanut helvetisti toivoa elämään… Viihdettä ja syvällisyyttä ja kaikkea. Se on niin monipuolinen kirjailija… Miten nyt sanoisi, uskomattoman hyvin se on ehkä kuvannut jonkinlaista nuoruuden vimmaa… tai ei jumalauta miten kliseistä… Onko sekin joku paska nihilismin muoto, että kaikki näyttäytyy kliseisenä ja että mukamas kaikki on nähty ja koettu, vaikka ei ole… Kyllä minä tiedän että on vitusti kaikkea mistä en vittuakaan tiedä, ja se just ärsyttää että sitä on, vaikkei se kiinnostakaan. Tai se ärsyttää, ettei kiinnosta… No nyt menee jo psykoosin puolelle!!!”

Sitten Janne kokoaa itsensä ja jatkaa:

”Luin Suuren illusioni uudestaan tuossa jokin aika sitten, ja ajattelin että se on kokemuksena varmaan laimeampi nyt 24-vuotiaana kuin silloin 17-vuotiaana, mutta kävikin päinvastoin! Nyt siitä tajusi juttuja, joita ei tuolloin ollut tajunnut.”

Janne mainitsee myös Jack Kerouacin sukupolvikuvauksen Matkalla.

”Se oli 17-vuotiaana tosi kova juttu, ja se vaikutti sellaiseen yleiseen vapaudenkaihoon… Tietty sitä kautta mietti, että nyt haluan lähteä johonkin Amerikkaan liftaamaan kun se mukamas on niin helppoa. Mutta ennen kaikkea se on antanut jotain voimaa ja toivoa. Että voi kuitenkin tehdä elämässä mitä haluaa, eikä tarvitse jäädä paskaan lillumaan. Näin.”

Yleisökysymyksiä

Pikselöitynyt kolmen hengen studioyleisö on seurannut rönsyilevää puolitoistatuntista kuin lapsiperhe televisiota arki-iltana. Välillä sen ääreen on juututtu seuraamaan, kommentoimaan ja nauramaan. Välillä on paettu jääkaapille tai jääty juttelemaan ihan muista asioista, kunnes taas jokin erityinen on vienyt takaisin ruudun ääreen. Yleisökysymyksiä tulee perisuomalaiseen tapaan kaksi:

MIKÄ ON ARTISTIN MIELIRUOKA JA MIELISAIRAALA?

”Mielisairaala on se, minne pääsee nopeimmin! Mieliruoka… Kai sitä syö mitä eteen tulee.”

Ehdotan mieliruuaksi kalapuikkoja.

”Hyi!!! Tai no kyllähän niitä syö, 3/5. En tiiä, jotku hampurilaiset? Snackwave yleisesti.”

MIHIN SUUNTAAN LUULET MUSIIKKISI KEHITTYVÄN TULEVAISUUDESSA?

”En tiijjä… Kai se johonkin. Toivottavasti parempaan, että ei tule Taantumus. Ei minua kiinnosta paljon mikkään muu ku mussiikki. Vaikka ei sitä voi tollasenaan sanoa… Mutta siis joo. Emminätiijjä.”

beatjanne3

Unien taa ilmestyi Hulinan julkaisemana 2.10.2015.

Hulina vai Hulina Records?

Viime aikoina joku on saattanut panna merkille, että brändiä ja nimikettä Hulina Records on siirretty piiloon ja pois silmistä. ”Mistä on kysymys, loppuuko julkaisutoiminta?”, kysyy huolestunut kansalainen.

Ei. Ainoastaan selkeytämme viestintäämme. Hulina on nykyään rekisteröity kulttuuriyhdistys, joka mm. harjoittaa julkaisutoimintaa ja järjestää tapahtumia. Pitkälle siis samaa kuin Hulina Records, mutta myös paljon enemmän.

Hommat saivat alkunsa viime vuonna, kun kaipasimme vapaata ja omatoimista julkaisukanavaa tekemällemme musiikille, halusimme perustaa oman nettilehden ja mielessä pyöri myös oman yhdistyksen perustaminen.

Musiikin julkaisuun perustimme vikkelästi Bandcamp- ja Soundcloud-sivut ja nimesimme ne Hulina Recordsiksi. Lehden sisäinen projektinimi oli Hulinazine ja se kulki pitkään yksinkertaisesti nimellä Hulina. Tämä kaikki tapahtui hyvissä ajoin ennen kuin saimme yhdistyksen perustettua, joka tapahtui lopulta loppuvuodesta 2014.

Meillä oli siis hienot poikkitaiteelliset ja monikanavaiset kuviot mielessä ja ajattelimme brändätä eri kanavat yhdistyksestä erilleen. Valitettavasti jouduimme jossain vaiheessa toteamaan, että resurssimme eivät riitä lehden toteuttamiseen, joten otimme tämän osoitteen tiedottamaan yhdistyksen kaikesta toiminnasta. Samalla totesimme, ettei tällä hetkellä ole mitään syytä pitää yhdistyksen eri toiminnan tiedottamista erillisissä kanavissa.

Tällä jatkamme, pysykää kyydissä.

Paranoidat – Homous ja vasektomia [hvlina-007]

Paranoidat on klaustrofobista voimaelektroniikkaa ja sosiaalipornografista puhuttua sanaa suoraan Lahnakoskelta. Sen ensimmäinen julkaisu Homous ja vasektomia on kertomus kesästä, jota ei missään vaiheessa edes ollut. Tuo kesä oli lähinnä ahdistava, harmaa yritys olla kesä. Tämä EP heijastaa noita tunnelmia ja sopii hyvin vaikka fernettihörpyn kaveriksi nyt kun illat hämärtyvät ja pimenevät. Tulee välittömästi paljon seesteisempi ja levollisempi olo.

Levystä sanottua:

”Kuuntelen tätä Lahnakosken Pharmakonia aina kun kynnän madalletulla Nissan Qashqaillani mäyriä soratiestä. Nautin tästä.”
– Seppo Mordor

”Kauneinta, mitä olen kuullut sitten Arppa Suomalaisen Hanurini helmiä -kasetin.”
– Hessu III

”En ymmärrä tätä. Mutta ei minuakaan ole koskaan ymmärretty. Olen aina ollut ulkopuolinen. 80-luvulla Oulussa muistelin jo Oulun 80-lukua. Silloin oltiin tosi punk. Oli kunnon avantgardea, ei mitään housuja. Silloin oli tyttöjä ja vinyylilevyjä. Nyt ei enää olla punk. Mutta onneksi 80-lukua voi muistella internetissä. Ja kuunnella tätä levyä.”
– Kauko Röyhkä (virallinen)

”Vitun hyvä! Terveisiä Lapualle!”
– Kirka

SUURI KANSANJUHLA -TRIPTYYKKI [hvlina-004–006]

Hulina aloitti kotimaisia kansanjuhlia käsitelleen triptyykkinsä itseoikeutetusti uudenvuodenaattona. Triptyykin kolme osaa, 2015.exeLABORWAVEja HULINA SUMMER PARTY VOL. 1, ovat abstrakteja mutta ytimekkäitä tutkielmia SUOMEN KANSAN rakkaimpien alkoholijuhlien, eli uudenvuoden, vapun ja juhannuksen, luonteesta.

2015.exe näyttää manipuloidun mainosmusiikin, popkulttuurifragmenttien ja eläimellisen grooven avulla kuvaputkimaisemia märästä kadusta heijastuvista ilotulituksista ja lasitaloissa juhlituista cocktail-tilaisuuksista. Osaajista ja onnistujista.

LABORWAVE on triptyykin konseptuaalisin osa. Se on täynnä hymnejä tietoyhteiskunnan työväelle, noille valkokauluspuurtajille, jotka matkaavat monikansallisten it-yritysten tornitaloihin suunnittelemaan juuri Sinun elämääsi helpottavia ohjelmia ja applikaatioita. Tuottamaan sellaista sisältöä, jota et uskonut edes tarvitsevasi. Siksi saatatkin arvella, että ”tää unta olla saattaa”. Mutta ei se ole. EP:n mittainen kokonaisuus on perusteltu ”split”-julkaisu: スタートアップ | C O N F E R E N C E kertoo arjesta, 関係のドラマ – ハイウェイ juhlasta.

HULINA SUMMER PARTY VOL. 1 on triptyykin pakottomin osa. Sen tyylillinen linja ei ole yhtä ehdoton. Se uskaltaa irrotella ja joustaa tietyistä periaatteistaan. Onhan se kesäloman ja juhannuksen tarkoitus. Samalla se on kuitenkin optimaalinen taustaraita grillaukselle ja muutaman oluen nauttimiselle. Ai että!