HERRASEURASSA BEAT – Beatin lahja [hvlina-012]

Beatin lahja on pitkän uran kotimaisen beat-musiikin ykkösketjussa tehneen Herraseurassa Beatin debyyttialbumi. Onkin oikeastaan hyvä, ettei duo ole tätä ennen ennättänyt julkaisupuuhiin. Nämä laulut ovat keränneet ajan kanssa itseensä tunteen paloa ja sitä kuuluisaa elämänmakuisuutta.

Mitä muuta Beatin lahja olisikaan, kuin kaurismäkeläistä antisankaridraamaa? Se on näyttämö, jossa hiukset kammataan vahalla taakse, puunatut kengät heijastavat himmeää hehkulampun kajoa, ja kirkasta alkoholia tai keskiolutta nautitaan hymyttömästi herraseuran hiljaisuudessa Annelin odottaessa kotonaan halpahallin hameessa. Sikäli kun Annelia tuo rooli vähääkään kiinnostaisi. Ainakin tämän kaksikon Annelit tuntuvat kerrasta toiseen karkaavan muualle, oli syynä sitten oma juomarius tai kilpaileva rytmiorkesteri Nuori Hannes & Pastori. Hämmentävä loppukaneetti onkin, kun vierestä herää aamulla naarasvuohi. Mitä täällä tapahtuu? Olisiko anoppi ollut sittenkin parempi vaihtoehto?

Kuten kaikki kulkemaan luodut beat-muusikot, eivät myöskään Herraseurassa Beatin herrat tunnu vastoinkäymisistä lannistuvan. Kunhan bassorumpunakin toimivassa matkalaukussa kulkevat vispilöiden lisäksi puhdas kauluspaita, purkillinen kenkälankkia sekä lasipullollinen väkevää, riittää, että Matkahuolto vie eteenpäin.

Herraseurassa Beat:

V. Haliseva: laulu ja kitara
Aku-Pekka A. Kurjenniemi: rummut ja symbaalit

Beatin ystävät:

Tero Teeri: kontrabasso ja mandoliini
Pattisburg-Diu: sähkökitara

Musiikki ja sanat: Herraseurassa Beat
Äänitys ja miksaus: Teemu Kiiskilä
Levy-yhtiön moguli: Mikael Mattila